Dynamiikkamuuntelua
Liikemerkki
Harjoite kehittää muusikon yhteyttä tanssiin dynamiikkamuuntelun keinoin. Aluksi sovitaan liikkeelliset merkit, jotka viestivät tanssijan suunnalta muusikolle dynamiikan vaihdoksesta. Tässä esimerkissä alatasossa käynti ehdottaa muusikolle hiljaa ja herkästi soittamista, polkaisu lattiaan palauttaa musiikin ns. normaalitasolle ja käsien taputus puolestaan ehdottaa muusikolle kovaa soittamista. Harjoitteen tavoite on herkistää muusikko seuraamaan tanssilattian tapahtumia. Toisaalta tanssija huomaa tämän kautta, että liikkeessä tapahtuvilla muutoksilla on merkitystä soittajan tulkintaan.
Harjoite toimii myös toisin päin, jolloin tanssija mukautuu muusikon valintoihin. Aina, kun muusikko vaihtaa dynamiikkaa, niin tanssija kuittaa sen sovitulla liikkeellisellä merkillä.
Liikevuoropuhelua
Liikelaadun vaikutus musiikkiin
Tanssijat tanssivat tässä perinteistä ruotsalaista polskaan pohjautuvaa Åtta bak -paritanssivariaatiota. Åtta bak kuuluu kaavatanssien lajityyppiin, jolloin tanssi toteutuu vakiintuneen kaavan kautta. Muusikon tehtävä on seurata tanssijoiden liikelaatua ja hytkettä, joka pyritään tuomaan esiin soitossa.
Åtta bak
Antti Savilampi on oppinut tämän perinteisen ruotsalaisen variaation Finlands Svenska Folkdansringenin järjestämillä kesäkursseilla Espoossa vuonna 1997. Sen jälkeen hän on jakanut tietoaan eteenpäin. (Milad & Koskivaara 2002, 69.)
A-osa: Pistopyörintä
Tahdit
1-3 tanssitaan etuaskelta tanssisuuntaan paritanssijaloilla aloittaen avoimessa tanssiotteessa
5-8 suljetaan ote polskaotteeksi ja pyöritään parin kanssa viisi oikean käännöksen pistopyörintää tanssisuuntaan
1-4 viejä edeten ja seuraaja peruuttaen tanssitaan polskaotteessa neljä etuaskelta suoralinjaisesti tanssisuuntaan
5-8 pyöritään neljä oikean käännöksen pistopyörintää tanssisuuntaan edeten
B-osa: Kolmiaskel
Viejä aloittaa vasemmalla ja seuraaja oikealla.
Tahdit
1-2 viejän kasvot ja seuraajan selkä tanssisuuntaan päin. Ensimmäinen kolmiaskel tilan keskustaa kohti, toisella tahdilla käännytään ¼-kierrosta myötäpäivään, jonka jälkeen ollaan kyljet tanssisuuntaan päin valmiina aloittamaan polkan vasen käännös
3-7 pyöritään tanssisuuntaan polkan pyörintätekniikalla vasenta käännöstä
8 viejä tanssii kasvot tanssisuuntaan ottaen askeleet oikealla ja vasemmalla ja tekee viimeisellä iskulla läpsyn oikean jalan jalkaterään, mikä on merkki seuraajalle seuraavaan osaan siirtymisestä. Seuraaja tanssii vasemman kolmiaskeleen peruuttaen tanssisuuntaan.
C-osa: Kantakäännös ja kolmiaskel
1 ohittava polskaote, jossa asetutaan parista ohi oikeaan ja vasemmat kyljet säilyvät yhdessä tukiakselina. Viejä tanssii kolmiaskeleen oikealla aloittaen eteenpäin ja vasempaan kaartaen. Samalla seuraaja tekee kantakäännöksen aloittaen vasen jalka takana ja siirtäen painon oikealta vasemmalle, samalla vartalo kääntyy vasenta jalkaa kohti.
2 osat vaihtuvat. Nyt seuraaja tekee kolmiaskeleen oikealla aloittaen ja viejä puolestaan sisäpiirin puolella kantakäännöksen.
3-7 tanssitaan kantakäännös-kolmiaskel -yhdistelmää vasempaan
8 viimeisellä tahdilla viejä tekee vielä kantakäännöksen, mutta seuraaja korvaa kolmiaskeleen etuaskeleella. Samalla avataan ote rinnakkain avoimeksi tanssiotteeksi.