Polskan spelikortti

Vipuvoimaa EU:lta 2014 - 2020
Euroopan unioni - Euroopan sosiaalirahasto

Johdanto

Tervetuloa Polskan spelikorttiin! Tämän osan tarkoitus on selventää ja harjoitella polskan ominaispiirteitä erityisesti musiikin näkökulmasta. Spelikirjan sisältö on hyödyksi sekä tanssijoille että muusikoille. Tanssilajien ominaispiirteiden tutkimisen lisäksi spelikirjan tarkoitus on antaa valikoima harjoitteita ja perinteisiä kappaleita, jonka avulla polskaa pääsee soittamaan heti.

Spelikirja keskittyy tanssisoittoon erityisesti musiikin näkökulmasta. Kuitenkin tarkoituksena on, että Spelikirjan käyttäjä olisi tutustunut, ymmärtänyt ja harjoitellut polskan rytmiikkaa ja hytkettä kehollisesti aiempien pelikirjaosioiden, etenkin Polskan kehorytmien pelikortti ja Polskan perusteiden pelikortti -osioiden kautta.

Polskan soittamisesta

Polskan perushytke koostuu kolmesta iskusta tahtia kohden. Tahdin ensimmäinen isku on tärkein. Ykkönen tulee esille kaikissa polskan askelikoissa, ja lähtökohtaisesti se myös soitetaan aina.

Musiikin kannalta tärkein jaottelu on kolmitasaisen ja kolmivaihtoisen polskan välillä. Kummastakin esitetään tässä spelikirjassa viululla helppoja harjoitteita, joita voi soveltaa halutessaan eri soittimille.

Muusikko voi halutessaan ilmentää kumpaa tahansa näistä perushytkeistä. Toisin sanoen, muusikko voi tuottaa täysin samaa rytmiä kuin tanssija tai valita eri rytmin. Kolmivaihtoiseen polskatanssiin voi siis soittaa kolmitasaista hytkettä ja toisin päin.

Kummassakin tapauksessa kaikkia polskaajia yhdistää polskan hytkeen alajako (sanarytmi: Sa-vu-ka-la-pa–ta). Alajaon ympärille on mahdollista muodostaa monenlaisia rytmin ja liikkeen yhdistelmiä. Tämä valinnanvapaus ja moniulotteisuus tekee polskasta hauskaa ja kiehtovaa.

Kolmitasainen polska

Kolmitasainen polska on musiikilliselta luonteeltaan tasainen, etenevä, kävelyyn sopiva, vaakasuuntainen. Sitä rytmisesti vastaava askel on kolmiaskel, kävelyyn pohjautuva askel, jossa painonsiirto jalalta toiselle tanssitaan tahdin jokaiselle osalle.

Kolmitasaisen polskan rytmiä voi havainnollistaa sanarytmillä:

Maa-nan-tai, per-jan-tai, sun-nun-tai

Ensimmäinen tavu on hieman painokkaampi, mutta kokonaisuutena perusrytmi on kuitenkin tasainen, yhtä pitkistä iskuista koostuva. Voidaan laskea yksi, kaksi, kolme. Perusrytmin kanssa yhtä aikaa on aistittavissa rytminen alajako, jota voi havainnollistaa sanarytmillä:

Sa-vu-ka-la-pa-ta, sa-vu-ka-la-pa-ta, sa-vu-ka-la-pa-ta

Tämän rytmin kanssa yhtä aikaa elää tanssin pieni pystysuuntainen liike, jossa jokaisella perusiskulla tullaan hieman alaspäin. Yhdessä nämä muodostavat polskan hytkeen, jota voi havainnollistaa seuraavalla kuvalla:

Havainnollistava kuva kolmitasaisen polskan hytkeestä

Yksisävelinen polskarytmi

Ensin kannattaa harjoitella soittamaan omalla soittimella kolmitasaisia rytmejä. Näihin harjoitteesiin voi aina palata, ja pyrkiä tuottamaan hytkeeseen sopivaa rytmiä aina vain ilmeikkäämmin ja tarkemmin. Yhteenkin ääneen voi jo tanssia, kunhan se ilmentää oikeanlaista hytkettä!

Tähän yhdellä sävelellä tehtävään rytmiharjoitukseen voi tanssia kolmitasaista polskaa, esimerkiksi yksiaskelpolskaa, jossa painonsiirto tapahtuu tahdin ensimmäisellä iskulla.

Tähän yhden sävelellä tehtävään rytmiharjoitukseen voi samoin tanssia kolmitasaista polskaa, esimerkiksi kolmiaskelpolskaa, jossa painonsiirto tapahtuu jokaisella tahdin iskulla.

Monisävelinen polskarytmi

Kun yhden sävelen harjoitukset sujuvat, voi harjoitella kolmivaihtoista rytmiä pienen harjoitusmelodian kautta.

Tähän useammalla sävelellä tehtävään melodia- ja rytmiharjoitukseen voi tanssia kolmitasaista polskaa, esimerkiksi kolmiaskelpolskaa. Voit halutessasi myös improvisoida kokonaan oman melodian!

Kolmivaihtoinen polska (etuaskel)

Etuaskel (ruots. försteg) on kävelyyn pohjautuva ja yhtä kehonpuoliskoa korostava askel. Etuaskeleeseen kuuluu kaksi painonsiirtoa jokaista tahtia kohden. Ensimmäinen, niin sanottu painokas askel, tanssitaan pitkänä. Painokas askel kestää tahdinosat 1 ja 2. Tahdin osalla 3 tanssitaan puolestaan keveämpi askel.

Sanarytmi auttaa hahmottamaan askelrytmiä: painonsiirto sijoittuu aina konsonantin kohdalle.

Naa-va, kuu-si | Lou-na, tuu-li

Etuaskeleen hytkettä voidaan hahmottaa myös kuvan kautta.

Havainnollistava kuva kolmivaihtoisen polskan hytkeestä

Etuaskeleen rytmiä voit harjoitella omalla soittimella esimerkiksi seuraavien yksinkertaisten harjoitusten avulla.

Yksisävelinen polskarytmi

Ensin kannattaa harjoitella soittamaan omalla soittimella kolmivaihtoista rytmiä yhdellä sävelellä. Tähän harjoitteeseen voi aina palata, ja pyrkiä tuottamaan hytkeeseen sopivaa rytmiä aina vain ilmeikkäämmin ja tarkemmin.

Tähän yhden sävelen rytmiharjoitukseen voi tanssia kolmivaihtoista polskaa, esimerkiksi etuaskelpolskaa, jossa painonsiirto tapahtuu tahdin ensimmäisellä ja kolmannella iskulla.

Monisävelinen polskarytmi

Kun yhden sävelen etuaskel sujuu, voi harjoitella kolmivaihtoista rytmiä pienen harjoitusmelodian kautta.

Polskan pelikirjan kuuntelulista

Tämän YouTube-soittolistan avulla voit kuunnella erilaisia polskakappaleita ja perehtyä syvemmin polskaan.