Vanhin tunnettu paritanssi Suomessa on polska. Varhaisimmat tiedot puolalaisista tansseista löytyvät Saksasta 1500-luvulta, mutta niiden yhteys 1600-luvun ruotsalaisiin polskiin on epäselvä. Varmaa on kuitenkin, että 1600-luvun puolessavälissä polskaksi kutsuttiin Ruotsissa talonpoikien keskuudessa yleistynyttä tanssia tai tanssimuotoja. Kyseessä oli ilmeisen yksinkertainen ja usein nopea, rytmiltään kolmivaihtoinen tai -tasainen paritanssi, jonka keskeisin osa oli pyörintä paikallaan pareittain eri käsiotteissa. Mahdollisesti ainakin joihinkin polskamuotoihin liittyi aiemmin myös hidas tasajakoinen esitanssi, ja Ruotsissa tämänkaltaisesta tanssista on säilynyt joitakin tietoja.
Vanhin tunnettu paritanssi Suomessa on polska.
Polska yleistyi ilmeisesti melko lailla yhtä aikaa uudenlaisten tanssitilaisuuksien, tanssitupien sekä viulun kanssa. 1700-luvun alussa nämä lienee tunnettu Länsi- ja Etelä-Suomessa ainakin rannikon tuntumassa, ja vuosisadan loppupuolella polskasävelmät lienevät kaikuneet jossain määrin jo Savossakin. Polskan oli todennäköisesti yleinen lähes koko Ruotsille kuuluneessa Suomessa 1700- ja 1800-lukujen taitteessa. Esimerkiksi italialaisen aatelismiehen Giuseppe Acerbin vuonna 1799 Pohjois-Pohjanmaan Kuivaniemeltä tallentama tanssisävelmä oli polska, ja ilmeisesti Acerbi näki paikkakunnalla nimenomaan polskan tanssimista.
Polskan yleisyyttä kuvaa se, että paikoin tanssimista saatettiin kutsua polskaamiseksi. Muutenkin polskan määreinä käytettiin monissa kuvauksissa sanoja tavallinen tai yleinen. Esimerkiksi H.A. Reinholmin kansantansseja ja -leikkejä sisältävässä Ilokas-käsikirjoituksessa vuodelta 1850 polska mainitaan yleisimmäksi tanssiksi, ja samassa yhteydessä on useita enemmän tai vähemmän tarkkoja kuvauksia polskasta eri puolelta Suomea.
Polskan yleisyyttä kuvaa se, että paikoin tanssimista saatettiin kutsua polskaamiseksi.
Polska tarkoitti alun perin nimenomaan pareittain tanssittavaa tanssia, ja suomalaisessa polskassa sen olennaisimpana piirteenä säilyi pyöriminen pareittain paikallaan eri käsiotteissa tai joskus ilman käsiotettakin. Myös kahden parin pyörinnästä on paljon tietoja. Lisäksi polskaan saattoi kuulua liikkumista pareittain tanssitilassa ympäri. Ruotsissa polskasta kehittyi 1800-luvun uusien paritanssien vaikutuksesta uusia muotoja, joissa pyöriminen tapahtui ympäri tanssitilaa liikkuen, mutta nämä hamburskat ja hambopolskat eivät Ahvenanmaata lukuun ottamatta juurikaan yleistyneet Suomessa.
Acerbin kuvauksessa mainittiin käsiotteet ainoana vaihteluna tanssissa, ja todennäköisesti valtaosin polska perustui varsin yksinkertaisille liikesarjoille: kävelylle, juoksulle ja hyppyaskeleille. Yleisesti käytettiin myös liukupolskaksi kutsuttua askelsarjaa, jossa pääpaino on toisella jalalla toisen lykätessä tämän takaa vauhtia. Erityisesti ruotsinkielisellä rannikkoseudulla mutta jossain määrin myös muualla käytettiin myös askelsarjoja, joissa ensimmäiselle tai toiselle kolmitasaisen tahdin tahdinosalle tulee kaksi nopeaa askelta: (1) nopea, nopea, (2) hidas, (3) hidas, tai (1) hidas, (2) nopea, nopea, (3) hidas. Polskan yksinkertaisuus lienee ollut merkittävä tekijä sen suosiossa: vaikka se edustikin aiempaan verrattuna aivan uudenlaista tanssikulttuuria, kynnys sen omaksumiseen oli varmasti matala, koska sen oppiminen ei vaatinut mitään erityisiä taitoja tai pitkää harjoittelua.
Polskan yksinkertaisuus lienee ollut merkittävä tekijä sen suosiossa: vaikka se edustikin aiempaan verrattuna aivan uudenlaista tanssikulttuuria, kynnys sen omaksumiseen oli varmasti matala, koska sen oppiminen ei vaatinut mitään erityisiä taitoja tai pitkää harjoittelua.
Suomesta tallennetut polskasävelmät ovat yleensä kolmitasaisia, eli ¾-tahdin jokaiselle tahdinosalle tulee isku, mutta joukossa on myös runsaasti tasajakoisia sävelmiä. Koska polska oli koreografialtaan usein yksinkertainen perustuen kävelyyn tai juoksuun, ei tahtilajilla ollut välttämättä merkitystä tanssin kannalta: vain monimutkaisempiin liikesarjoihin perustuneissa polskissa kolmitasaisuus oli tanssin kannalta merkityksellinen. Kuitenkin tasajakoiset sävelmät lienevät myöhäisempää perua polskan yhteydessä. Todennäköisesti polskan säestyksenä alettiin käyttää uudempia sävelmiä esimerkiksi katrilleista ja muista kontratansseista, jotka yleensä olivat tasajakoisia. Toisaalta kontratansseihin saatettiin myös sisällyttää polskaa, joten kontratanssisävelmien lainautuminen polskien säestykseen ei ole lainkaan outoa.
Paripolskat olivat valtatansseja 1800-luvun alun Suomessa Karjalaa lukuun ottamatta, mutta vuosisadan puolessavälissä ne alkoivat kadota tanssitilaisuuksien repertuaarista. Jossain määrin paripolskia kauemmin säilyivät kuitenkin piiripolskat, jotka kuuluivat erityisesti häiden ohjelmistoon. Piiripolskat tai ketjuina tanssitut koukkuringit (ruots. långdans) muistuttavat keskiaikaisia laulutansseja, ja ilmeisesti niiden juuret ulottuvat polskaa ja paritanssia kauemmaksi. Vanhimmat tiedot häissä tanssituista ringeistä ovat 1700-luvulta sekä Ruotsista että Suomesta, ja näiden tietojen mukaan niissä oli piirteitä niin vanhoista piiri- kuin uudemmista paritansseistakin. Piiripolskat ja koukkuringit säilyivät häiden ohjelmistossa Etelä-Pohjanmaalla paikoin 1900-luvulle asti.
2000-luvulla polska elää vahvasti improvisoituna paritanssina, jossa yhdistyvät sen erilaiset tanssilliset ja musiikilliset muodot.
Polska koki ensimmäisen renessanssinsa Suomessa 1900-luvun lopulla, jolloin kansantanssijat rupesivat elvyttämään sitä ottaen mallia erityisesti Ruotsista. 2000-luvulla polska elää vahvasti improvisoituna paritanssina, jossa yhdistyvät sen erilaiset tanssilliset ja musiikilliset muodot. 2020-luvulla suomalaisesta paripolskasta on alettu käyttää nimitystä “jokapojanpolska”, joka esiintyy jo H.A. Reinholmin suomalaista kansantanssia sisältävissä kokoelmissa 1840-luvulta.
